maanantai 5. helmikuuta 2024

Mökin tekemistä

Yli vuosi vierähtänyt, kun olen blogia viimeksi päivittänyt.
Muiden nukkekotijuttuja on kyllä tullut seurattua netistä, vaikka itse en ole saanut oikein mitään aikaiseksi. 
Vanha mökki edelleen kesken, mutta jotain pientä olen saanut aikaiseksi uudelle vuodelle.
Maalasin tiilikuvioita kokeeksi ulkoseinään, kun ajatus on vetää pakkelia pintaan, että ulkoseinät näyttäisivät rapatuilta. 
Tiilikuviostahan tuli sitten vähän liian isokokoista, kun vapaalla kädellä niitä maalailin.
Ensin meinasin kylläkin hioa tiilet pois ja tehdä uudestaan, mutta päätin, että saa kelvata.

                                                                     Tiilikuviot seinässä


Kokeilin patjan tekemistä mökkiin, että ompelen käsin kaikki saumat.
Totesin lopputuloksen olevan parempi, jos ompelee koneella. 
Saas nähdä jaksanko tehdä uuden.


 

Olen etsinyt käytettyä Pullip nukkea, mutta niitä on aika vähän ollut tarjolla. 
Ei ollut mielessä mitään määrätyn nimistä kunhan joku löytyy ja on suht hyvässä kunnossa. 
Lopulta nukke löytyi.
En tiedä oliko virheostos vai ei, mutta nyt nukke on minulla.
Nimi on Cheshire cat in steampunk world.
Nukelle oli vaihdettu chipit silmiin jotka on "punaiset", pikku hiljaa niihin alkaa tottua.
Alkuperäisetkin chipit on,  mutta niiden laittamista takaisin pitää vähän tutkia, etten hajota koko mekanismia. 
Aika näyttää miten käy.
Vaatteitakin jossain vaiheessa pitäisi yrittää tehdä.
 



tiistai 1. marraskuuta 2022

Valmis puuhella

Puuhella valmistui, mutta lämmityspuut kantotelineineen puuttuu vielä.
Luukkuihin väkersin vetimet ja saranat metallilangasta.
Tuhkaluukun tein paljetista ja pahvista.
Valmis hella

Hellan lopullinen paikka taitaa olla tuossa mihin sen laitoin.
Mietinnässä on vielä teenkö huuvan seinälle.

tiistai 11. lokakuuta 2022

Puuhella

Nukkekoti ei ole valmistunut edellisestä jutusta ollenkaan.
On tullut pähkäiltyä alakerran katon puupalkkien parissa.
Pitäisikö niitä laittaa lisää ja tehdä esim. ruudukoita vai antaa olla ennallaan.
Lopulta päädyin tekemään ihan jotain muuta eli puuhellaa, kun katon kanssa ei etene.
Hellakin on vielä keskeneräisenä, puuttuu rivat ja saranat luukuista ja metallitanko yläosasta. Tiilikuvion olen maalannut vapaalla kädellä joten kuvio ei ole ihan "priimaa".
Valkoista väriä pitää lisätä joihinkin kohtiin.
Kuvissa valotuskaan ei osunut ihan kohdilleen, kun tuli varjoja.
 

lauantai 23. heinäkuuta 2022

Talo

Talossa on tapahtunut hieman edistystä.
Sisäkattoon  liimasin ruskeat puupalkit.
Palkkivälien mitoitusta piti miettiä, kun on tuo porrasaukko katossa, lopulta päädyin kuvassa olevaan ratkaisuun.
Portaista en ole varma laitanko paketissa mukana olevat tikapuut vai keksinkö jonkin toisen ratkaisun.
Yläkerran ikkunoita pienensin liimaamalla puupalikat aukkoihin.


Talon ulkoseiniin aion käyttää pikasilotetta, jotta saisin rapatun pinnan en tiedä onnistuuko se vai pitääkö maalata seinät.

Talon koosta en oikein tiedä olisiko 1:24.
Kalusteita ei ole  ollenkaan  niitäkin pitäisi tehdä.
Yläkertaan makuuhuone johon sänky, pieni lipasto ja ehkä tuoli.
Alakertaan pieni keittiö ja oleskelutila.


tiistai 10. toukokuuta 2022

Ulko-ovi

Pieneen nukkekotiin vai olisiko mökki tein ulko-oven.
Saranat ohuesta metallilangasta.
Itse oveen oli helppo porata reiät, mutta seinässä olevan aukon ylälistaan ei pora mahtunut kunnolla.
Vinoonhan se reikä tuli porattua, mutta sain metallilangan pujoitettua jotenkin paikoilleen.
Ovi ei auennut kunnolla niin ei auttanut kuin tehdä uudet karmit oven ympärille ja liimata se sitten oviaukkoon kiinni.
Kahvoissa käytin helmiä ja metallilankaa.
Seuraava vaihe on laittaa sivuseinät ja toisen kerroksen lattia paikoilleen.

Ulko-ovi

Ovi sisäpuolelta

Ovi ulkopuolelta

tiistai 26. huhtikuuta 2022

Lisää kukkia

Minikukkien tekemistä vielä.
Nyt vuorossa viherkasvi jonka pitäisi näyttää anopinkieleltä.
Netistä selailin kuvia ja löysin keltareuna anopinkielen
Materiaalina malaarinteippiä, ohutta metallilankaa, väriä pintaan ja lopuksi lakkaa.
Kukkaruukussa pinnalla liimaa ja kahvimuruja.
 

Talon valmistus etenee hitaasti, mutta varmasti.
Aina jotain pientä saa tehtyä.
Minä kasasin jo talonkin ja liimasin seinät kiinni toisiinsa,  mutta se ei ollut hyvä idea.
Seinät olivat vääntyneet (vaneriosat eivät olleet suoria).
Sitten vain irroittamaan seiniä toisistaan ja laittaa painon alle joksikin aikaa, että jos ne suoristuisi.
Sisäpuolelle tein ikkunoihin listat puusta ja pahvista.
Ovikin on sahattu ja nyt pitäisi miettiä minkälainen siitä tulee.
Mielessä on ikkuna ja koriste listoja, toteutus onkin sitten toinen juttu.


maanantai 25. huhtikuuta 2022

Hortensia

Inostuin kokeilemaan uudemman kerran hortensian tekemistä.
Ensimmäinen kokeilu oli tammikuussa ja ei onnistunut sitten ollenkaan.
Tuolloin liimasin pyöreän helmen päälle paperista leikattuja kukan osia, mutta lopputulos oli huono.
Toinen kerta onnistui jo paremmin.
Kukan mallin leikkasin eri kuvioleikkurilla.
Nyt liimasin kukan osat pehmeiden ponpon pallojen päälle.
Lehdet maalarinteippiä ja kukat origamipaperista.
Lisäsin vähän väriä kukkien pintaan.
Ilmeisesti pitää vain harjoitella enemmän.
Maljakkona pieni hajuvesipullo.

Hortensiakimppu

Kukkamateriaalia

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Puuhastelua edelleen

Alakerran lattiasta oli edellisessä postauksessa joten nyt sitten on yläkerran lattian vuoro.
Taas leikkelin viilusta suikaleita ja  pätkin palasiksi. 
Kuvio on erilainen ja sen kasaaminen oli minulle vielä vaikeampaa kuin tuon alakerran kuvion. 
Rivien pitäminen kohdillaan oli vaikeaa ja palasetkaan eivät olleet aina samankokoisia.
Olin liimaillut jo aikapitkälle kuviota, kun huomasin ettei rivi ole suorassa vedättää vasemmalle.
Eihän siinä auttanut muu kuin alkaa veitsellä varovasti irroitella palasia.
Lopulta sain kuvion palaset liimailtua alustalle ja väriä pintaan.

Lattiat valmiina

maanantai 21. helmikuuta 2022

Puuhastelua

Alakerran lattian parissa puuhastelua on riittänyt.
Kasasin kuviota liimaamalla palat lattiaan.
Mallin pitäminen kohdillaan oli työlästä ja eihän se aina onnistunutkaan.
Lisäksi sain kuvioon aikaiseksi rakoja en tiedä vielä yritänkö saada niitä umpeen jotenkin.
Osa palasista on kapeampia  ja se johtuu, kun mattoveitsellä leikkasin suikaleita irti viilulevystä niin reunoista ei tullut tasaisia, piti tasoittaa saksilla.
Lattia kaipaa hiomista kevyesti ja lopuksi maalia tai lakkaa pintaan.
Seuraavalla kerralla ollan viisaampia tai ei päällystetä lattioita ohuella puuviilulla.

Palaset liimattu lattiaan

Harjoittelin kukkien tekemistä kynsilakalla ja aika vaivalloista oli.
Aluksi tein liian isoja, kun lakka pakeni koko ajan terälehdistä eikä tarttunut kiinni.
Yhden kukan ja lehtivarren sain onnistumaan joten harjoittelua vaan niin kai sitä jotain syntyy.

Harjoittelua

yksi ehjä ja toinen rikki

keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Lattian suunnittelu

Nukkekotijutut ovat olleet tauolla ja nyt on aika jatkaa taasen.
Lattian vuoro olis ensimmäisenä. 
Parkettikuvioita on tullut selailtua ja pähkäiltyä eri mallien välillä.
Aikaisemmin olin hankkinut ohutta viilua 0.75 mm lattiamateriaaliksi.
Liimasin vahvempaa tulostuspaperia viiluarkin toiselle puolelle.
Ajatus, että olisi helpompaa leikata kapeita suikaleita (5 mm) irti, kun paperi on kiinni arkissa.
No, voin sanoa ei ollut yhtään helppoa. 
Leikkuria ei ollut niin mattoveitsellä viivoitinta vasten yrittää leikata suikaleita irti ja eihän ne aina ensimmäisellä eikä toisellakaan vedolla kokonaan irronneet.
Lopputulos oli, että piti poistaa se liimaamani paperi, kun leikkuujälki ei ollut hyvä.
Mitta heitteli välillä ja joudun viilailemaan palasia.
Lopuksi suikaleiden leikkaus palasiksi ja kalanruoto ja sauva kuvioiden harjoitteluun.
Kalanruotokuviossa on kyllä pähkäilemistä ei meinaa millään aueta se kuvion asettelu.
Lopulta jonkinlaiset kuviot sain paperille ja päädyin käyttämään kuitenkin kalanruotomallia.
Nyt vain liimailla palasia lattiaan, mutta lopputuloksesta en ole varma.
 
 Kuvio malleja asteltuna paperille
 

 

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Minitalon rakentamista

Olen tekemässä pientä nukkekotia kork. 25 cm, lev. 27 cm ja syv. 18 cm.
Seinät, katto ja tikkaat  paketissa valmiiksi leikattuina eli ns. "talopaketti".
Materiaalina ohut vaneri.
Talon koko ei ole kovin iso, menisikö johonkin 1:24.

Koottava nukkekoti

Talon päädyissä- ja etuseinässä oli ikkunoissa ristikot. Alakerrasta sahasin pois, mutta yläkerran ristikot pitäisi vielä poistaa. Aukot odottavat ikkunoiden tekemistä.
 
Talon etuseinässä olevan oven kavensin ja sahasin pois, joten ovi pitää myös tehdä.
Taisi tulla oviaukosta liian kapea, mutta tapetit on jo seinässä niin en viitsi sitä enää suurentaa.
 
Kasasin talon malliksi, että miltä se näyttää. Yläkerrasta puuttuu lattia vielä.
Kamera vähän vääristää tapetin väriä etuseinässä.
 
Vasemmalla olevat kuviomallit tulee tapetteihin.
 
Yläkerran tapetti

Lattiat ajattelin päällystää ohuella viilulla. Etsin parkettikuvioita netistä, mutta voi jäädä tekemättä minulta, kun tuo viilu on niin ohutta.

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Pöytiä

Olen värkkäillyt pöytien parissa 1:48 ja 1:114 koossa.
Ei ne ihan valmiita ole pientä hienosäätöä vielä kaipaavat.
Materiaaleina käytin hammastikkuja, spaattelitikkuja, liimaa ja akryylivärejä.
 
Huomasin, kun olin pöydät liimaillut kasaan ja aloin maalia sutimaan pintaan varsinkin noitten 1:114 kokoisten, että olisi ollut helpompi maalata osat yksitellen ennen liimaamista, jälki olisi ollut siistimpi.
 
Vihreään pöytään pitäisi tehdä penkit, muut tuolit ovat vielä mietinnän alla.

Pöytä kokoa 1:48

Pöytä

Isompi ja pienempi pöytä

Pieniä pöytiä

Hyvää pääsiäistä piirroksen kera


lauantai 13. helmikuuta 2021

Talvimaisema

Tänään vihdoin sain asetelman valmiiksi.
Lumiukon tein ilmakuivatusta massasta.
Massan käsittely oli  hankalaa, en millään meinannut saada palloja pyöreiksi.
Liimattuani pallot päällekkäin niin joihinkin kohtiin piti lisäillä pikasilotetta.
Kuusen lyhensin, koska se oli liian iso.
Aidassa käytin lumispraytä ja maanpinnassa keinolumirouhetta.